Osa II, Josban pelaaja

Lupasin kirjoittaa muutaman kirjoituksen blogiin ja toisena tekstinä haluan tuoda esiin millainen on Josban pelaaja. Tai siis tarkemmin ilmaistuna, millainen Josban pelaajan tulisi olla. Valoitan hieman kauempaa faktoja siihen minkä takia Joensuussa salibandykoulunsa saaneita pelaajia ollaan aina arvostettu korkealle, ei pelkästään Suomessa vaan myös ihan kansainvälisesti.

Vuonna 1996 Josba teki loistavan päätöksen ja palkkasi Olavi Viitalahden fysiikkavalmentajakseen. Jo aikaisempina vuosina joensuulaiset pelaajat olivat tunnettuja kovasta juoksukunnostaan ja saivat kuulla jatkuvasti muilta olevansa enemmän suunnistajia kuin salibandynpelaajia. Viitalahden palkkauksen nerous piili siinä, ettei samaan pakettiin kuulunut pelkästään Olan ammattitaito vaan myös loistavat tilat treenaamiseen. Oli kaksi erillistä kuntosalia, liikuntahalli, aidat, kuntopallot ja kaikki mitä vaan mieleen voi juolahtaa.

Jääkiekon parissa kannuksensa luonut ja myöhemminkin vielä voimakkaasti junnumaajoukkueissa vaikuttanut Ola opetti meille nuorille ja vanhemmille mitä treenaaminen todella on. Aikaisemmin harjoittelu oli ollut hyvinkin juoksupainotteista ja varmasti tuon ajan kärkipäätä salibandymaailmassa, mutta uuden koutsin myötä harjoitteluun tuli mukaan määrätietoinen ja todella monipuolinen voimaharjoittelu. Voimaharjoittelun lisäksi Lykynlammen loputtomat portaat tulivat kaikille tutuiksi ja muistan edelleen kun 16-vuotiaana ensimmäisen kerran niihin tutustuin Olan johdolla (lätkässä olin niitä toki jo käynyt aiemmin juoksemassa). Tero Tiitulta voi kysyä rappusten tarkan määrän, mutta niitä joka tapauksessa riittää kohtuullisen paljon. Ensimmäisenä treeninä portaissa Ola ilmoitti, että nousuja tulee tehdä niin monta kunnes ei enää uskalla tulla jyrkkiä portaita takaisin alas kun pelkää, että jalat pettää alta. Aluksi viesti otettiin hymyillen vastaan, mutta hyvin nopeasti kävi ilmi, että mies oli tosissaan. Kun jokainen oli tullut “maaliin“ niin luulimme homman päättyvän siihen, toisin kuitenkin kävi kun käsky kävi juosta niin monta kilometrin vetoa kuin oli tehnyt nousujakin. Nousuja kertyi pelaajasta riippuen 8-10 kappaletta ja siihen päälle siis yhtä monta vetoa. Meille tehtiin aika nopeasti siis selväksi, että näissä treeneissä ei leikitä.

Samoissa puitteissa treenattiin vuoteen 2001 asti ja tuolloin Vesa Parviainen astui remmiin mukaan ja toi omat mausteensa soppaan. Suurimpana muutoksena olivat yleiset kamppailulajitreenit, joiden avulla pelaajien liikkuvuutta lähdettiin parantamaan. Vesku luotti edeltäjänsä tapaan armottomaan työntekoon ja sitä meidän ryhmä oli todellakin valmis tekemään.

Kovassa treenaamisesta on sen ilmeisen hyödyn lisäksi muutamia sellaisia arvoja, joita ei ihan ensimmäisenä tule ajatelleeksi. Kun joukkueen KAIKKI pelaajat ovat sitoutuneet harjoittelemaan kovaa ja osallistumisprosentti on lähellä sataa niin ryhmä yhtenäistyy mielettömästi ja päästään kokemaan niitä paljon puhuttuja yhteisiä kokemuksia. Jos jollakin oli välillä vaikeaa niin vierestä löytyi aina joku joka potki persuuksille ja antoi tarvittavat lisäenergiat, että suoritukset saatiin vietyä loppuun. Toinen tärkeä pointti on itseluottamus, jos tiedät päässäsi, että olet harjoitellut hyvin ja siten olet tehnyt kaikkesi ollaksesi valmis pelaamaan sinulle parhalla tasolla niin kentällä esiintyy itsevarmana ja rohkeana. Valaisen tätä asiaa hieman esimerkin avulla. Jokainen salibandyn pelaaja on kokenut tilanteen, että jalat tuntuvat vievän ohi vastustajasta kuin vastustajasta ja pallo yksinkertaisesti pysyy matkassa vaikka mitä yrittäisi. Sama pelaaja on viikkoa myöhemmin samassa tilanteessa ja tällä kertaa jalat ovat kuin lyijypainot ja pallo karkailee ihan minne sattuu siitä syystä, ettei kropassa tunnu hyvältä. Jos kuitenkin pelaaja testattaisiin esim. 20 metrin juoksulla niin tulos olisi molemmissa tapauksissa lähes sama, eli ainut ero vallitsevaan tilaan on syntynyt korvien välissä. Hyvin treenaamalla “huijaamme“ päätämme luottamaan omaan fysiikkaamme ja sitä kautta pelaamaan paremmin.

Palataan taas takaisin aiheeseen. Kilpailu oli todella kovaa jopa oheisharjoituksissa kun painimolskilla otettiin miehestä mittaa ja punttisalilla jokainen halusi parantaa omia tuloksiaan jatkuvasti. Puhumattakaan lajiharjoituksista, joissa meno oli sellaista, että Ruokosen oli pakko viheltää ajoittain peli poikki, että saatiin tilanteet ja miehet rauhoittumaan. Peleihin oli helppo lähteä kun todennäköisesti vauhti ja tilannekovuus oli ollut jo peliä edeltävissä harjoituksissa korkeammalla kuin itse liigamatsissa.

Yleisölle joukkueen ilme näkyy vain otteluissa, mutta joukkueen ilme rakentuu aina harjoituksissa. Jos edes muutama porukasta löysäilee oheis- tai lajiharjoituksissa niin siitä muodostuu todella helposti

koko joukkueen kuva. Tämä on todella vaarallinen polku ja muodostaa Josba - Salibandyliiga yhtälölle todella suuren uhkakuvan.

Siitä asti kun Joensuussa on Salibandyliigaa pelattu ollaan tiedostettu se tosiasia, että töitä on tehtävä enemmän ja paremmin kuin muualla, jotta mukana kehityksessä pysyttäisiin. Useita vuosia Josba oli selkeä edelläkävijä juuri treenaamisen saralla ja siitä suuri kiitos kuuluu niin valmentajille kuin jokaiselle punanuttuun ylpeydellä pukeutuneelle pelaajalle. Valitettavasti viimeisten vuosien aikana tekeminen ei ole ollut enää sillä tasolla millä sen tulisi olla. Ei riitä, että suurin osa pelaajista on täysillä mukana ja välittää oikeasti joukkueen menestyksestä vaan se vaatii jokaisen panoksen.

Resepti menestymiseen on harvinaisen yksinkertainen, töitä töitä töitä!!!

Aloitin kirjoittamaan millainen Josban pelaajan tulisi olla, mutta minulle tyypilliseen tapaan ajatukset rönsyilevät tavattoman paljon, joten loppuun kirjoitan kahdella sanalla millainen pelaaja näyttää josbalaiselta :

MARKUS KETONEN

Pieni viesti niille henkilöille, jotka saavat suuren kunnian kantaa Josban punaista pelipaitaa tällä kaudella. Olit sitten juniorimaalivahti tai edustuksen kakkosketjun vasen puolustaja niin ennen seuraavaa ottelua vilkaise pelipaitasi vasenta rintaa, siinä on logo joka velvoittaa sinut antamaan kaikkesi kentällä ja sen ulkopuolella. Punaista paitaa ovat ylpeydellä päällään kantaneet monet ennen sinua ja monet tulevat niin myös jatkossakin tekemään.

Iso E