Bussissa ja pukukopissa

Morjens kaikki reikäpallon ystävät.

Tässä blogissa tulen kauden aikana kirjoittelemaan kaikenlaista tarinaa niin pelireissuilta, kuin treeneistä,

sekä kertomaan omasta näkökulmasta minkälaisia miehiä kätkeytyy punaisten paitojen sisään.

Vuosien saatossa olen tutustunut moneen mielenkiintoiseen ihmiseen lajin puitteissa.

Kaikista olen saanut hyviä ystäviä. 

Joistain pelaajista on tullut tosi läheisiä, joiden kanssa jaetaan elämän arkea 

myös pelien ja pelivuosien jälkeen. 

Joka joukkueessa on ollut sangen kattava kirjo ihmisluonteita laidasta laitaan. 

Räiskyviä, joukkuetta eteenpäin ”potkivia” kavereita,

 hiljaisempia, omaan suoritukseensa keskittyviä pelureita.

Mieleen on jääneet

niin Markus Ketosen hengennostatuspuheet pelaajille hieman ennen pelin alkua ja hänen 110%

ote niin peleissä, kuin treeneissäkin. 

Kettusen Jarnon levoton tarinointi pukukopissa, 

jolla saatiin muistaakseni useamminkin kerran pelureitten verenpaine nousemaan siihen malliin, 

että kentällä tapahtui. 

Otto Moilasen kommentointi niin pelikavereille, kuin tuomareille, jos homma ei luista ja 

Kejosen Nikon aina hymyilevä ja hyväntuulinen hahmo, joka kentällä painaa aina 100 lasissa, 

eikä kuvia kumartele.

Joka pelaaja on oma yksilönsä ja hänellä on omat, joskus jopa kaavoihin kangistuneet rutiinit, joista

poikkeaminen aiheuttaa mitä mielenkiintoisempia tilanteita. 

Muistan erään pelireissun, 

kun eräs pelaaja unohti ostaa viimeiseltä taukopaikalta tietynmerkkistä energiajuomaa peliin 

ja tultuamme hallille ja purettua tavaramme ihmettelin mihin ko. henkilö on hävinnyt. Käveltyäni hallista ulos kaveri tuli juuri bussilla pihaan. Oli kuulemma pakko saada se juoma, eli eikun lähimmälle huoltoasemalle sitä varta vasten hakemaan. 

Tai erään maalivahdin tapa, että juomapulloa ei saanut täyttää kesken pelin, eikä hänelle saanut

laittaa kuin tietyn pyyhkeen, jota hän käytti peleissä.

Paita nr:9

On hienoa seurata nuorten miesten kehittymistä pelaajana.

 Esimerkiksi Puskan Pepe, pelaaja jonka olen tuntenut A-junnu ajoista lähtien. 

Kaveri tuli joukkueeseen 16-vuotiaana junnuna, armottomilla pelihaluilla varustettuna, 

mutta henkisesti vielä ”raakileena”. Vastoinkäymisten sattuessa laidat paukkui ja juomapullo

lenteli. Taisipa valmennuskin saada joskus oman osansa, kun oikein otti pattiin. 

Vuosien saatossa luonteen terävimmät kantit on hioutuneet 

ja muistan monta mielenkiintoista keskustelua, joita Pepen kanssa on käyty, 

niin pitkillä pelimatkoilla, kuin kesällä kesämökin saunanlauteilla istuessa. 

Tänä päivänä Perttu on yksi joukkueen kulmakivistä, pelaaja suurella sydämellä. 

Asenne elämään ja auktoriteettien kunnioitukseen on muuttunut totaalisesti, 

kuitenkin sitä Pepemäistä ”kommentointia ” unohtamatta. 

Herra numero 9 on nyt sillä tiellä, 

joka voi viedä hänet lajin parissa niin pitkälle, kuin hän itse haluaa.

Tässäpä tämänkertaiset jutut, peleissä tavataan!

Hannu Hirvonen, joukkueenjohtaja, Josba