Tunnelmia lyhyestä, mutta ah, niin huikeasta Josbahistoriasta

Kuluvan vuoden keväällä, ystäväni, Perttu Puska kysäisi ohimennen, että huvittaisiko lähteä Josban toimintaan mukaan? Olivat Ketosen Markuksen kanssa juonineet jotain pääni menoksi. Soppaan sekoittui sittemmin myös Otto Moilanen, tuo lyhythiuksisuuden adonis.

Make kysäisi sitten eräänä päivänä, että joko olet roolin päättänyt? Roolin? Mitä ihmettä? Pera todeten samaan syssyyn: ”Olisi huikeaa jos sinä ja Hirvosen Hannu olisitte joukkueenjohtajia.” Päätin etten tuota tuolle nuoruuden lähteestä ainaista energiaa ammentavalle titaanille pettymystä. Kolmen lapsen isänä ja aviopuolisona jouduin tietenkin kysymään ”hallitukselta” luvan. Sen sain, kättä päälle ja hommiin. Päävalmentajan ja muut taustahenkilöt tapasin melkein heti palaverin merkeissä.

Lähdin tutustumaan myös joukkueeseen ja toimintaan. Pojat kokoontuivat Laululavalle kevään ensimmäisiin treeneihin, mukana oli myös muita uusia kasvoja itseni lisäksi. Muistan ainakin Hallikaisen Mikon urheilullisen olemuksen, Matikaisen Allun platinablondiuden…

Tietenkin paikalla oli joskus kentällä näkemiäni pelaajia (en ollut pariin vuoteen Josban peleissä juurikaan käynyt, poislukien juuri alta pois kulunut pelikausi), joita tietenkin urheilullisessa mielessä kunnioitin. Treeneissä tehtiin lihaskuntoa ja koordinaatiota, sekä lopuksi juostiin ylös, alas rinnettä ja kierrettiin puita… Voi mahoton, kun vanhalla miehellä meinasi sydän pysähtyä. Treenien lopussa kysäisin Sorjosen Samilta, jotta saisinko harjoitella kesän edustusjoukkueen mukana, ainakin nämä ulko- ja juoksu/kuntopiiritreenit? Vastaus oli myöntävä, mitäpä tuo humaanisuuden apostoli muutakaan olisi sanonut.

Kevät kului ja alkukesä treeneissä. Mukavaa oli ja porukka tuli tutuksi. Juhannusaattona järjestin vaimoni kanssa ensimmäisen vuotuisen Kylmäojan puolimaratonin, jossa Lomun Henrin, tuon JCVDammen näköisen ja oloisen maaottelijagurun ja humaaniapostoli Sorjosen keitot purivat. Vetelin uuden ennätykseni 21,1 kilometrille. Tulosta en paljasta, mutta vertailun vuoksi heitän, ettei yksikään Joman pelaaja, saatika J. Keskisalokaan, omalla yhteishengenkohottajapuolikkaallakaan (ks. sanomalehti Karjalainen 28.10.2013), kepittänyt.

Kesäkuun lopun testi Lykynlammella oli kyllä rankka. Meidän joukkueemme pärjäsi moniottelussa yllättävän hyvin, vaikka ruotsi-paitainen vanha mies kottikärryviestissä joutuikin päästämään nuoremmat edelleen (Mikko kylläkin tsemppasi hyvin). Porrasjuoksu hirvittävässä helteessä oli masokistisuudessaan hieno juttu. Ja illan sauna Interillä tietenkin äärimukava.

Oma taustani salibandyn parissa on aika ohkainen, pitäen sisällään yliopistosähläystä, ja jonkin sortin alasarjaporukoita. Mutta jalkapallon saralla B-junnujen Lapin piirin hopeamitali lämmittää edelleen sydäntä. Ja eniten se tapa jolla joukkueena pärjää, jos on valmis antamaan kaikkensa ja uhrautumaan yhteisen hyvän puolesta. Futiskentillä olinkin tunnettu periksiantamattomuudesta, hengenluonnista ja järjettömästä asenteesta. Se oli hauskaa ja antoisaa aikaa.

Kesän aikana seuran taustoilta alkoi kuulua huhuja, että monivuotiset sotaratsut, lähinnä Ruokosen Antti, tuo punasydämisyyden kattilatukka, olisi vetäytymässä pikku hiljaa, annettuaan seuralle 25 vuoden aikana varmaan jokaisen hiki-, veri- ja kyyneltipan. Joku ohimennen kysäisi olisinko valmis ottamaan Josba ry:n puheenjohtajan pestin vastaan? Minäkö? Tällä 168 cm:n varrella kannattelemaan koko organisaatiota? Asia jäi vielä onneksi hautumaan – hengähdystauko.

Kausi alkoi pikku hiljaa ja kauden mukanaan tuomat järjestelykommervenkit sun muut saivat myös H. Hirvosen, tuon nallekarhuHermeksen tuuheine viiksineen, kaivautumaan ulos kannonkolosta kuusen juurelta. Hanski alkoi tuttuun ja turvalliseen tapaansa hoitamaan pelireissupolitiikkaa.

Huomasin itseni touhuamasta kotipeleissä aika monen sorttisissa rooleissa, tarkoituksena saada hommat toimimaan, ei niinkään hypellä kenenkään varpaille. Kokonaisuutena koko toiminta alkoi pikkuhiljaa hahmottua tämän jumalattoman suuren pään sisällä…

Niinpä minut 11.10.2013 anno domini, valittiin Josba ry:n puheenjohtajaksi. Urakehitys on ollut huimaa, Saulin palli alkanee jo kohta tutista J. Onnekseni sain ympärilleni asiaan vihkiytyneitä ja innovatiivisia henkilöitä, joiden kanssa vain taivas on rajana.

Tässäkin hommassa mennään samalla periaatteella kuin ennenkin: periksiantamattomuudella, hengenluonnilla ja järjettömän kovalla asenteella.

Lehmossa 28.10.2013

Jari Kurttila, Josba ry:n puheenjohtaja

Haastattelussa Perttu Puska

Kuvat Jari Turunen

http://jat.kuvat.fi/kuvat/SALIBANDY/Miesten+liiga+2012-2013/

Mitä maajoukkueeseen pääsy on sinulta vaatinut?

Maajoukkueeseen pääseminen on vaatinut treenausta treenauksen perään. Joukkueen harjoitukset yksinään eivät millään ainakaan minun kohdallani olisi riittäneet siihen, mitä minulla nyt on. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon viime kesänä jopa kaksi kertaa päivässä harjoittelu, joukkueen harjoitusten lisäksi. Muutamana päivänä viikossa jopa kolmet harjoitukset päivää kohden.

Se, että pääsen harjoittelemaan enemmän, on vaatinut uhrauksia ihan oman elämänkin kannalta. Usein salibandy on mennyt kaiken muun edelle. Johonkin aikaan nuoruudestani minulle tuli postikin melkein Areenalle. Siellä kavereiden kanssa päivät pitkät roikuttiin laukomassa tai muuten vain kikkailemassa ja harjoittelemassa.

Mutta loppujenlopuksi kenestä tahansa pelimiehestä voi tulla vaikka minkä tason pelaaja, kun vain päättä, että tälle annan kaikkeni. Ja juuri se, minun päätös siitä, että tässä hommassa haluan menestyä, on ollut isoin vaatimus. Se pitää sisällään paljon asioita, mutta päätöksen tehtyä, ne asiat joita matkan varrella vaaditaan, eivät tunnukaan niin ylitsepääsemättömiltä.

Millasta työtä sen eteen on tehty?

Viimeaikoina olen miettinyt juuri sitä, mikä ero on esimerkiksi minulla ja joillain muilla pelaajilla, joilla on kaikki potentiaali mihin vain, mutta jostain syystä tulosta ei synny. Olen päätynyt hyvin yksiselitteiseen vastaukseen. Voin kiittää juniorivalmentajiani siitä, että harjoittelu ja motivointi ovat olleet aivan huippuluokkaa. Ensimmäinen ja pitkäaikaisin valmentajani Juha ”Huju” Ojanen otti ohjat käsiinsä ihan alkumetreistä ja valmensi niin fysiikka- kuin lajiharjoituksiakin juuri sen mukaan, miten pitääkin.

Koskaan ei menty harjoittelussa yli, mutta oltiin juuri sillä rasitus- ja vaativuusalueella, kuin pitääkin. Nykyään valitettavasti kaikille ikäryhmille ei riitä asian niin hyvin tuntevaa valmennusta, kuin mitä minä olen saanut.  

Pelaajan oman motivaationkin pitää olla huipussaan, jotta on valmis ottamaan vastaan juuri sen hyödyn treenaamisesta, minkä siitä parhaimmillaan saa.

Eli työ on tehty vaahtosammuttimen kokoisesta asti huolella ja riittävän hyvällä intesiteetillä. Suorastaan ammattimaisesti, vaikka ammattilaisia salibandyn parissa on hyvin vähän. Vieläkin.

Harjoitteletko muuten kuin joukkueen mukana

Harjoittelen. Olen aina harjoitellut. Kuten jo aiemmin totesin, on mielestäni mahdotonta kehittyä huipuksi pelkästään niillä eväillä, mitä joukkue antaa. Töitä minun on aina pitänyt tehdä enemmän. Aamuisin treenaamassa käyminen varsinkin kehittää. Jos ei muuten niin ainakaan ei treenaa omalla mukavuusalueellaan. Olen aina ollut laiska herääjä ja aamutreeneihin meneminen on aina ollut vaikeaa, mutta kummasti ne vain kehittävät, kun paikalle viitsii mennä. Ja sanottakoon nyt, että Joensuussa tähän kehittymiseen annetaan aivan superhyvät mahdollisuudet. Mahdollisuuksista kun ottaa kopin, on kaikki portit auki. Kenellä vain.

Mitä maajoukkuepaikka merkkaa sinulle?

On käsittämättömän suuri kunnia saada pukea maajoukkuepaita päälleen. Se on kiitos hyvin tehdystä työstä kentällä ja sen ulkopuolella. Maajoukkuepaikka merkitsee minulle myös sitä, että töitä on tehtävä vielä kovemmin, niin saa pukea tuon samaisen paidan päälleen useamminkin. Se on ollut tavoitteena jo pikkupojasta lähtien. Sen mukainen merkityskin sillä on.

Millaisia ovat maajoukkueleirit?

Viime kesän molemmat maajoukkueleirit olivat erittäin tiiviiksi aikataulutettuja, koska päiviä leireillä oli vain 3. Molemmat leirit keskittyivät periaatteessa pelkästään itse lajin harjoitteluun. Joukkueen pelitavan mukaista harjoittelua melkein jokaisessa yksittäisessä harjoitteessa. Maajoukkueleireillä oikeastaan aika menee aina treenaten, syöden ja nukkuen. Leirit ovat suhteellisen rankkoja erilaisilla fyysisillä testeillä höystettynä.

Maajoukkueleirit ovat pelaajalle juhlaa. Saa pelata salibandya, ruoka odottaa aina valmiina ja heti aamulla herättyään pääsee pelaamaan uudestaan salibandya.

Mitä odotat tulevalta EFT-turnaukselta.

Lähden itse henkilökohtaisesti aika avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti hakemaan peliaikaa. Odotan kuitenkin tietenkin onnistuvani hyvin. On hienoa päästä näkemään, missä mennään kansainvälisellä tasolla henkilökohtaisesti. Maajoukkuetapahtumista saa aina tärkeää informaatiota itselle siitä, mitä pitää vielä kehittää omassa pelaamisessaan.

Mistä kaikki sai alkunsa sinun pelaajauralla ja mistä se palo tuohon hommaan tulee?

Kaikki on saanut alkunsa veljeni Artun kanssa pelaillessamme katusählyä jo varhain nuoruudessamme. Kuitenkin tovi meni, ennen kuin ihan oikeisiin salibandyharjoituksiin lähdin mukaan. Pelasin jalkapalloa tosissani JiiPeessä ja Jipossa maalivahtina, kunnes kerran tylsistyin tolppien välissä seisomiseen ja vaihdoin pelipaikan kärkeen. Voitin muuten piirin maalikuninkuudenkin kerran tai kaksi… Jalkapallopiireistä tutuksi tullut Ojasen perheen poika Juuso ja isä Juha sittemmin pyysi mukaan Josban harjoituksiin. Harjoituksissa sain ilokseni huomata, että olen ihan kehityskelpoinen yksilö ja päätin mennä harjoituksiin toistamiseenkin. Tässä sitä vielä ollaan.

Vaikea on sanoa mistä palo pelaamiseen tulee. Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että se tulee minusta itsestäni sisältä ja se saa riittää. Riittää enemmän kuin hyvin. Pelaaminen on hauskaa ja se antaa paljon. Itselläni paloa lisää myös halu olla aina paras. On aivan sama mitä teen, missä teen ja miksi teen, haluan vain olla paras.  Se saa jaksamaan päivästä toiseen. Se motivoi.  

Millä tavalla urheiluun panostaminen vaikuttaa muuhun elämään?

Mielestäni urheiluun panostaminen salibandyn osalta ei vaikuta muuhun elämään ainakaan negatiivisessa mielessä ollenkaan. Aamulla 1,5 tuntia hallilla ennen koulua tai töitä menisi kuitenkin kotona nukkuessa ja iltapäivällä kaksi tuntia menisi sohvalla maaten. ainakin nuo 3,5 tuntia käyttää hyödyksi, eikä maadoita itseään sohvaan ja yhä huononevien televisiosarjojen ääreen.

Eli vaikuttaa erittäin paljon ainakin minun elämääni. Positiivisesti.

Oma Esikuva/idoli salibandyssa.

Aiemmin niitä oli paljon ja saattoi vaihdella usein. Ennen arvostin enemmän sitä, miten joku tekee maaleja ja toinen taas syöttää aina lapaan. Nykyään minulle merkitsee pelaajissa enemmän se, millainen hahmo hän on omalle joukkueelleen henkisesti. Ottaa joukkueen reppuselkään sillon, kun pitää. Eikä aina näy maalitilastoissa.. Markus Ketosen merkitys Josballe on ollut vuosien varrella sen verran merkittävä ja upea, että häntä arvostan pelaajana ja ihmisenä ehkä ylitse muiden.  

Vinkkejä juniori pelaajille!

Työn tekoa ei voi ikinä korostaa liikaa, mutta ennemminkin haluaisin nuorille junioreille sanoa, että pitäkää hauskaa ja pelatkaa salibandya siksi, koska se on mukavaa. Kun alkaa olla aika valita salibandyn ja kaiken muun teini-iän mukana tuoneiden asioiden väliltä, on aika miettiä, mitä oikeasti haluaa ja miten haluaa aikansa elämässä käyttää. Aktiiviura on sen verran lyhyt, että jos halua ja paloa riittää, niin antakaa mennä ja heittäytykää mukaan täysillä. Päivästä toiseen ja treenistä toiseen. Älkääkä koskaan olko itse itsenne tiellä matkalla menestykseen.

Tulevaisuuden suunnitelmat ja unelmat salibandyn saralla.

Suunnitelmissani on pelata Josbassa, jos ja kun, ei tarvitse minkään salibandyn ulkopuolisen syyn takia lähteä pois. Joensuussa on kaikki se mitä tarvitsen salibandyn osalta ja muutenkin. Ulkomailla käyminen on varmasti jossain vaiheessa ajankohtaista. Unelmanikin liittyy Josbaan ja kuulostaa siltä, että haluan kokea yhdessä muiden josbalaisten kanssa menestystä. Vielä joku päivä nousta 2000-luvun alun tapaiseen menestykseen. Jäähalli ja 6000 katsojaa!!!

Kauden ensimmäinen kotivoitto

Josba voitti sunnuntaina 20.10.2013 Loviisan Torin kotonaan Joensuun Areenassa. Ottelu päättyi lukemiin 7-3. Alla kuvia ottelusta. Kaikki kuvat Tuomo Kallonen.

Josban maalivahti Jesse Huurrekorpi näytti taas varmoja otteitaan kotijoukkueen maalilla.

Tatu Könönen tehtaili tehot 2+1 tutkaparinsa T.Erosen kanssa.

Mikko Hallikainen ohjasi Tomi Lautasen jäätävän vedon Loviisan maalivahdin selän taakse.

Könönen viimeisteli ottelun toisen maalinsa tyhjiin noin minuuttia ennen pelin loppua siirretyn rangaistuksen aikana.

Huurrekorpi palkittiin sekä kotijoukkueen nälkäisimpänä pelaajana että kultaisella mitalilla.

Josba jatkaa tulevana viikonloppuna pelejään Nokian KrP:tä vastaan. Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 10.11.2013 klo 17.00. Tällöin vastaan asettuu nimeään vaihtanut Esport Oilers.

Onnittelut voitosta Josba

Maalijuhlat vieraspelikiertueella?

Nähdäänkö tätä maalijuhlaa SPV:tä tai Classicia vastaan?

Lauantaina 12.10 klo 17.00 SPV-Josba
peli nähtävissä myös netissä 7€ hintaan
http://www.peliveljet.com/index.php?p=joukkue&tid=1&sub=ajankohtaista&id=1486

sekä sunnuntaina 13.10 klo 18.00 Classic-Josba.

Kuva Tuomo Kallonen

Josba-Koovee 28.9.2013 Maalit

Arkistojen aarteita vol 5.

Samana vuonna, kun Josba voitti SM-kultaa, voittivat he myös Suomen cupin mestaruuden. Alkuperäinen juttu karjalaisessa 24.5.1992.