Jojon elämää

Josban miesten taustalla jo seitsemättä kautta vaikuttavan Hirvosen Hannun, 
eli Hanskin toimenkuva on joukkueenjohtaja.

Hänen vastuullaan on pelaajien hyvinvoinnin lisäksi käytännön järjestelytyöt mm. vieraspelimatkojen aikataulutus, bussivaraukset, majoituksen ja ruokailujen järjestäminen niin, että homma toimii mutkitta.

No kuinka tarkasti vieraspelien aikataulutuksen voi sitten tehdä?

” + - 5 minuuttia, kerran sattui niin järkyttävä lumisade, 
että myöhästyttiin aikataulusta vartti” Hanski naurahtaa.

”Kun on mukana luottokuski, joka tietää paikat ja meidän rytmityksen aikataulussa on helppo pysyä”

Vuosien saatossa Hanski on nähnyt kuinka Josban seuratoiminta on kehittynyt. Toimijoita on saatu mukaan enemmän ja sitä kautta myös vastuunjakoa. Myös Hanskin tukena tällä hetkellä toimivat Tanja ja Eelis saavat paljon kiitosta. On helpompaa olla mukana toiminnassa, kun tietää ettei tarvitse itse ehtiä ja jaksaa kaikkea.

Mikä on työssäsi parasta?

”Ilmapiiri, fiksut kaverit ympäri suomen, se, että ollaan samaa perhettä myös ”vihollisten” kanssa. 
Lisäksi tämä on hyvää vaihtelua työlle”

Olet lopettanut hommasi Josbassa monesti, mikä saa sinut palaamaan kuitenkin takaisin?

”Ne on niin hyviä puhuttamaan ja minä oon niin helläluontonen, että en voi sanoa ei. 
Aina on ovi vähän raollaan”

Kuva, Outi Manninen

Lopuksi kysyin vielä mitä Josba-trio Otto Moilanen, Petri Väänänen ja Perttu Puska Hanskista sanovat.

Vaikea pukea sanoiksi Hannun panosta joukkueelle ja koko Josballe. Hän on aina esimerkillisen hyvällä tuulella. Hanski hoitaa asiansa aina tunteella ja taidolla, eikä jätä MITÄÄN hoitamatta.

Hanski on joukkueen huumorinkukka ja karaokeiltojen primusmoottori, hänen seurassa saa nauraa lakkaamatta. Hanski puhuu sujuvasti eri kieliä.

Hanski on joukkueen isähahmo. Olipa huoli mikä hyvänsä, liittyen mihin tahansa, 
löytyy Hanskilta aina ratkaisu joka miellyttää kaikkia!

On myös erittäin mahtavaa huomata miten vahvasti Hannu elää joukkueen otteiden mukana. Myös monella pelaajalla on opittavaa Hannulta, koskien joukkueurheilun elämää. Ei olisi tullut mieleenkään joskus, että pelipäivänä koppiin tullessa siellä olisi kahvit, mehut, banaanit 
ja milloin mitäkin tilpehööriä valmiina.

Liian harvoin siitä kuitenkin todennäköisesti kiitoksen saa.

On siis aika sanoa iso KIITOS Hanskille.

Hanski on yksi tärkeimmistä joukkueen kantavista hahmoista.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: korvaamaton!

Josban punaisen sydämen sykkeessä

Esittelen teille naisen, joka on toiminut Josban vapaaehtoisena kymmenkunta vuotta.

TPK:n ja poikiensa kautta salibandystä innostunut Sisko
on toiminut Josban otteluissa kahvilatyöntekijänä vuosikausia.

Nyt hän on kuitenkin antanut tilaa uusille vapaaehtoisille
ja siirtynyt katsomon puolelle kannustusjoukkoihin.

Mikä hänet sitten saa vieläkin palaamaan katsomoon pelistä toiseen? 

Tämä kysymys saa Siskon herkistymään ja kyyneleet nousee silmiin. 

”Tiedätkös, tätä hommaa on tehty vuosia niin suurella tunteella, että pojat on kaikki niinkuin omia, 

niihin vain kiintyy, heidän mukanaan elää niin ilot kuin surut”

Myös samanhenkisyys muiden kanssa vetää otteluihin mukaan.

Salibandy yhdistää vuosien varrella mukana olleita toimijoita yhteen vieläkin.

”Sanonta -Ollaan yhtä salibandyperhettä– pitää oikeasti paikkansa”

Toteaa Sisko.

Se on helppo uskoa.

Josban kahviossa tuoksuu tuore pulla

Pari tuntia ennen pelin alkua kahviossa alkaa kuhina.

Paikalle saapuu Sanna Kokkonen ja Minna Mölsä sekä Minnan pojat Eelis ja Matias Kauppinen.

Neljän hengen voimin kahvion tiskille ilmestyy tuoreet pullat ja sämpylät, 
kahvi laitetaan valumaan ja katetaan kauniisti kipot ja kupit. 
Myyntipisteitä on kaksi, pääkahvion lisäksi on koju, jossa myydään limpparia ja karkkeja.

Eikä pelipäivinä ihan näin vähällä päästä. 
Melkein koko päivä menee leipoessa 
ja täytyyhän jonkun käydä esimerkiksi kaupassa ja pussittaa irtokarkit.

Kahvion tuotteet ovat pääasiassa itsetehtyjä ja vieläpä pelipäivän aikana. 
Tarjolla olevat tuotteet vaihtelevat peleittäin, 
mutta joitakin kestosuosikkeja löytyy lähes aina.

”Omat sämpylät ovat saaneet erityiskehuja asiakkailta ja munkit vietiin käsistä. 
Mokkapalat on varma valinta, niitä menee aina” kertoo Minna

Yleensä arvio tuotteiden menekistä täsmää hyvin, mutta joskus on kesken pelin juostu kauppaan lisäostoksille. Jos leipomuksia näyttää jäävän yli, myydään niitä loppu ajasta halvemmalla.

Toisinaan jäljelle jää kuitenkin jotain herkkuja, ne menevät pelaajien suuhun, tottakai.

Eelis ja Matias Kauppinen

Minna Mölsä ja Sanna Kokkonen

Uutta nousua rakentamassa

Mukavaa alkanutta syksyä kaikille salibandyn ja ennen kaikkea Josban ystäville! 
Käynnissä on taas hieno salibandykausi, joka osaltaan huipentuu jo joulukuussa pelattaviin miesten MM-kisoihin. 
Näin pohjoiskarjalaisittain mielenkiintoa lisää entisestään se, että maajoukkueen puikoissa on nyt ehta "josbalainen" Petri Kettunen. 
Toivotetaan jo tässä vaiheessa Kettuselle ja maajoukkueelle hyvää valmistautumista itse kisoihin ja palataan aiheeseen ehkä, 
kun kisat ovat joulun ohella aivan ovella.

Itse entisenä josbalaisena ja vielä nykyisenäkin salibandyaktiivina olen sydän syrjällään seurannut kausi kauden jälkeen Josban otteita. 
Jotenkin tuntuu, että ongelmat ovat varsin tuttuja jo aiemmiltakin kausilta. Pelaajia (ja maalivahteja) tulee ja menee, eikä valmentajia tahdo löytyä. No mutta tähänhän joensuulaisessa salibandyssa ollaan pakon edessä totuttu, eikä se ennen menestymistä haitannut. Jos asiaa tarkastellaan laajemmin, onkin pakko todeta, että muualla hommia on tehty paremmin vuosien varrella. Ainahan puhutaan etelän isoimmista talousalueista ja paremmasta työtilanteesta jne. Tämä on varmasti kylmä totuus, mutta miksi harmitella sitä, mitä "meillä" ei ole? Pitäisikin pystyä keskittymään joka päivä siihen, mitä "meillä" jo on ja mitä "meistä" voi vielä tulla. Tämä me tarkoittaa siis yhtä lailla koko pohjoiskarjalaista salibandya ja sen tekijöitä. Tämän blogin tarkoitus ei ole mollata tai syytellä ketään. Siksi onkin mukava todeta, että Josba heräili viime keväänä ja alkoi kasata laajaa tekijöiden ryhmää taustalle. Siellä on entisiä pelaajia, mutta myös markkinointialan ihmisiä, jotka ovat vähintään yhtä tärkeitä uuden nousun tekijöitä. Myös junioripuolella on oltu aktiivisuutta ja alueen seurojen välinen yhteistyö on hiljalleen lähtenyt käyntiin. Nämä ovat asioita, jotka olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Mutta kuten jo edellä mainitsin, ollaan tyytyväisiä, että nyt vihdoin on alettu uudistamaan monella taholla. Näihin muutoksiin ei edes tarvita isosti rahaa, joka tuntuu nykyisin olevan kaiken kehittymisen edellytyksenä. Fakta on kuitenkin myös jatkossa se, että vaikea tänne Pohjois-Karjalaan on saada valmiita maajoukkuepelaajia mahdollisesti perheineen, 
paitsi ehkä pari kaivattua paluumuuttajaa.

Jotta Josban edustusjoukkue menestyy jatkossa oman kylän pojilla, pitää A-C-junioireiden pelata SM-sarjaa. Lisäksi olisi Josban etu, jos esim. LeBan edustusjoukkue nousisi 1. divisioonaan. Kuilu 2. divisioonasta valmiiksi liigapelaajaksi on usein yli kauden mittainen projekti. Tämän takia uudelle nousulle toki tarvitaan onnea, aikaa ja malttia, mutta ennen kaikkea tekijöitä, työtä ja jonkin sortin visio! Enää ei ole varaa hukata vuosia ja lahjakkaita junioreita. Seurojen välinen yhteistyö onkin tässä mielestäni avainasemassa. Kymmenen vuoden päästä pitäisi olla aivan sama, onko alueen edustusjoukkueen parhaan pelaajan kotikaupunki Ilomantsi tai vaikkapa Valtimo. Jos täkäläinen salibandymenestys halutaan turvata, pelaajan polku pitää olla selvillä. Toisin sanoen alueen parhaat A-C-juniorit pelaavat samassa organisaatiossa SM-sarjaa, josta suurin osa kehittyy joko 1. divisioonaan tai suoraan liigapelaajaksi. Näinhän ei ole viime vuosina tämä polku aina kulkenut. Liigajoukkueen pitää olla sen verran vahva, että sinne oikeasti halutaan ja että sinne ei vaan kävellä uran luonnollisena jatkumona. 
Lisäksi pelkkä liigapelaajan statushan ei vielä takaa mitään menestystä. 

Tästä aiheesta haluankin vähän kirjoittaa lisää. On päivän selvää, että nykyisin liigapelaajan pitää olla Urheilija. Joensuussa kukaan ei taida tällä hetkellä olla pelkästään salibandyammattilainen, mutta urheilija pystyy olemaan ilman ammattilaisuuttakin. Varsinkin opiskelijat pystyvät rytmittämään yllättävänkin hyvin omia opintojaan. Urheiluakatemia tarjoaakin mahdollisuuden harjoitella aamuisin useamman kerran viikkoon ja vieläpä ohjatusti. Näinhän se taitaa olla salibandyssakin, että erityisosaaminen hankitaan muualla kuin oman joukkueen harjoituksissa, joissa niihin ei enää ehditä paneutumaan. Penään siis urheilijan vastuuta. Menestyvän urheilijan pitää elää ja hengittää omaa lajiaan melkeinpä 24/7 ja sen pitää myös näkyä päivittäisessä tekemisessä. Oma vaatimustaso pitää olla joka päivä ihan maksimissa. Ei valmentajan tai toisen pelaajan "työhön" kuulu herättely kesken treenien. Heilläkin taitaa olla oman homman hoitamisessa ihan riittävästi tekemistä. Tähän epäkohtaan törmäsin liian usein oman liigaurani aikana. Josban akatemiajoukkueessa ja LeBan edustusjoukkueessa näyttäisi olevan 
muutamia urheillullisia salibandyn pelaajia, joista on varmasti iloa jatkossa.

Muutamassa Josban pelissä käyneenä on ollut ilo huomata, että muun muassa Sveitsin pakki Daniel Kläger on ollut hyvä vahvistus. Samoin valopilkkuja ainakin minun silmissä ovat olleet Mikael Ahponen ja Jesse Reijonen, joka tosin ei olekaan enää mikään noviisi liigassa (4. yritys). Hyytiäinen, Moilanen, Puska ja Tikkanen ovat suorittaneet jotakuinkin tasollaan. Muilta ehkä taas odottaisin pientä tason nostoa, jotta pinnojakin alkaisi tulemaan. Alueen muita seuroja on kutsuttu mielestäni hyvällä menestyksellä otteluihin, toivottavasti sieltä löytyisi uusia vakiokatsojia. Pari viimeistä kotipeliä ovat olleet hyvää salibandyviihdettä. Maalipaikkoja roppakaupalla kaikissa päissä, mutta maalimäärät kuitenkin inhimilliset. Toki Josballe soisi voittoon tarvittavat maalit, mutta marraskuussa tärähtää vielä! Laji-ihmisenä on miellyttävä seurata myös muiden joukkueiden peliesityksiä. Esimerkiksi Classic kävi näyttämässä, miten syötellään viisikko hajalle sen kummemmin liikkumatta itse. 
Tämä vaatii taitavia ja hyvän pelikäsityksen omaavia pelaajia. 
Onneksi tässä lajissa voi kuitenkin pärjätä monella eri tavalla ja se antaa ainakin minulle uskoa Josban uudesta noususta. 

-Penaalin terävin kynä-

Syksy saa Josba ei

Ajattelin ensin aloittaa kirjoittelun kevyellä tekstillä, 

mutta ajatukset hävityn TPS pelin jälkeen eivät anna tilaa juuri 
positiiviselle ajattelulle. 

Olemme nyt pelanneet 9 ottelua, 

joista saldona on kaksi tasapeliä ja 7 häviötä. Häviöt tulleet kaikki putkeen. 

Melkeimpä kaikki kuusi kautta jotka olen josbassa pelannut on alkanut hyvinpitkälti samaan tapaan. Tällä hetkellä salibandy tuntuu melkoisen raskaalta aiheelta varsinkin kun kapteeniston kesken kuin myös joukkueenkin kokoontuessa olemme pitäneet erityyppisiä "kriisipalavereita" jo moneen otteeseen eikä mikään ole juuri muuttunut. 

Mielestäni on melkeimpä aivan sama minkä taktiikan valmentajat päättävät ottaa käyttöön yksittäisessä pelissä tai ylipäätään joukkueelle, jos joukkueen ilme ja tahtotila on vajaa. 

Joukkue, jota olen pikku poikana ihaillut juuri sen tahtotilan ja tekemisen meiningin takia ei enää kunnioita perinnettä. Herää kysymys siitä, että saadaanko nykyään liikaa liian aikaisin ja liian helpolla. Ehkä. Eikä ehkä vaan suoraan sanottuna kyllä. 

Josbassa on kasvettu kautta aikojen pelaajaksi "vaikeimman kautta." Ei enää. Esimerkiksi haluan sanoa Esa Jussilan, joka nykyään pelaa ammatikseen salibandya sveitsissä ja pelannut maajoukkueessa hurjan kasan pelejä hurjan monen vuoden aikana.. Hänkin on pelannut välillä alasarjassa ja hakenut vauhtia sieltä.. Tänä päivänä liian paljon kautta maan nuorille pelaajille riittää se, että pelataan edustuksessa ja että nimi on lehdessä kun joukkue julkistetaan. Tyytyväisyys lopettaa kehityksen ja näin ei kasveta juuri samankaltaisiksi pelaajiksi kuin esim. Esa Jussila on joskus kasvanut. 

No olkoon tässä se avautuminen tältä erää.. Positiivisia ajatuksia herättää kuitenkin häviöistä huolimatta joukkueen pelin kehittyminen. Joukkue on saanut oman puolustuspelin kasaan ja pakettiin ja se kehittyy koko ajan. Maalipaikkoja on pelistä toiseen hurjan paljon, mutta niitä ei ole pystytty hyödyntämään. 

Kun osaamme puolustaa ja tehdä maalipaikoista maaleja alamme voittamaan. Laivan kurssi kääntyi viimekin vuonna yllättävän komeasti, joten miksi ei tänäkin vuonna kääntyisi! 
Siitä on jo merkkejä nähtävissä! 

Teittepä mitä hyvänsä missä hyvänsä älkää antako "taktiikan" hämätä liikaa! tahtokaa ja halutkaa vain enemmän! 

#9 Perttu Puska