Josban Vegas

Moikka vaan kaikille blogin lukijoille miunkin puolesta. Heti aluksi täytyy sanoa, että en itteeni kovin kummoisena satusetänä pidä. Kun minua kysyttiin kirjoittamaan jotain blogiin, ilmoitin ettei minulla ainakaan mitään järkevää tai mietiskelevää tarinaa ole kerrottavana. Vastauksena tuohon oli, että kaikenlaiset tarinat kelpaavat ja mitä erikoisempi, sitä parempi. Täten mietin, että kaipa minäkin jotain erikoista osaisin kertoa..

Heti aluksi päätin, etten aio kertoa mistään suoraan salibandyyn liittyvästä, jätetään ne jutut niille jotka niistä enemmän tietävät. Nopeasti sainkin idean, että kirjoitan jutun pelimatkojen pokeripeleistä. Sanon jo nyt ,että jotkin kirjoitukseni jutut avautuvat vain harvoille, eikä kannata enempää jäädä miettimään jos joku juttu ei aukea.

Josban bussin takapenkillä sijaitseva Vegas on pyörinyt jo vaikka kuinka monta vuotta, sen syntyhistoriaa en enempää avaa, koska en ite silloin vielä ollut mukana edustuksen porukassa. Käsittääkseni jotkin Vegasista liikkuvat huhut ovat tuttuja myös muillekin kuin joukkueen jäsenille, mukaan lukien myös muiden liigaseurojen pelaajille, joiden kanssa olen joskus asiasta keskustellut. Huhuja, nimiä tai tarkkoja rahasummia en aio kertoa, mutta sen verran voin sanoa että jos joku on kyseisiä huhuja kuullut niin todennäkösesti ne pitävät täysin paikkaansa.

Itse sain ensikosketuksen Vegasin toimintaan heti ensimmäisellä edustuksen pelireissulla kaudella 08-09. En tarkkaan muista kyseistä pelireissua, mutta sen muistan, että 18v nikolla oli hiukan sitä kuuluisaa jännäkakkaa housussa kun vanhemmat pojat pelotteli ettei mahtuisi edes istumaan. Josban bussissa jokaisella pelaajalla on  oma paikka, joka säilyy kaudesta toiseen ja kokeneempi josbalainen saa yleensä ystävällisesti pyytää kokemattomampaa siirtymään toiselle paikalle. Ensimmäisellä reissulla kokeneet Vegasilaiset yrittivät selvästi haistaa nuoren miehen rahat ja kutsuivat samantien minut istumaan bussin takaosaan, tähän kuuluisaan uhkapelien lumottuun maahan. Sitä mitä muut Vegalaiset eivät vielä tuolloin tainneet tietää oli se, että pelasin pokeria silloin melko aktiivisesti netissä ja kavereiden kanssa. Siitä reissusta lähtien minut on jokaisella pelireissulla löytänyt aina sieltä missä kortit kääntyvät ja eurot vaihtavat omistajaa.

Ensimmäiset vuoteni olivat Vegasin kulta-aikaa. Tuolloin pelimiehiä riitti ja rahat olivat paperisia. Valitettavasti nykyisin täytyy myöntää, että joko pelimiehiä ei tahdo aina löytyä tai sitten rahat eivät ole paperia vaan niitä kuuluisia karkkirahoja. Tällä kaudella koettiin vielä pahin mahdollinen skenaario kun legendaarinen bussimme, jonka 7-8 henkeä vetävässä pokeripyhätössä on monen monta pokerikättä pelattu, koki kovia ja ei kestänyt sateisen syksyn kelejä vaan lorautti sadevedet kattoikkunan tiivisteistä bussin sisälle. Viimeiset matkat olemme matkustaneet erilaisella bussilla, jossa ei ole ollut pöytää lainkaan. Vegas elääkin tällä hetkellä valitettavasti hengityskoneessa, jota pitää elossa vain muutama urhoollinen soturi. Mutta olen varma, että legenda herää jälleen eloon viimeistään kun saamme allemme vanhan kunnon bussimme, jonka takapenkin pokeritunnelmaa on vaikea sanoin kuvailla. 

Täten herättelen muistojani muutamalla satunnaisella ikimuistoisella hetkellä ja sanonnalla, jotka jokainen oikea Vegasilainen tietää, mutta joita kukaan muu tuskin ymmärtää. Siispä jos koet, ettei seuraavat sanat avaudu, elä huoli, sillä jotkut Vegasin salaisuudet pysyvät myös sellaisina jotta Vegasin mystisyys ei katoaisi mielikuvistamme.

"Titaanien taistelu"

"Erään titaanin kuuluisa kanta-asiakaskortti"

"Vielä on korttia tulossa"

"Ei sillä oo kuitenkaan mitään"

"Kyyn iskut"

"Jos x pelaaja lähtee nii kyllä minäkin katson"

"Pohjaton pipo"

"Maailman kallein kolmioleipä"

"Taas se laskee jotain kertoimia"

Ja loppuun vielä pari kuvaa viimeiseltä Rauma-Turku matkalta, jossa pelimuotona oli poikkeavasti tikkipokka, perinteisen holdemin tai viime vuonna paljon pelatun puoliavokinkin sijaan.

#6