Tunnelmia lyhyestä, mutta ah, niin huikeasta Josbahistoriasta

Kuluvan vuoden keväällä, ystäväni, Perttu Puska kysäisi ohimennen, että huvittaisiko lähteä Josban toimintaan mukaan? Olivat Ketosen Markuksen kanssa juonineet jotain pääni menoksi. Soppaan sekoittui sittemmin myös Otto Moilanen, tuo lyhythiuksisuuden adonis.

Make kysäisi sitten eräänä päivänä, että joko olet roolin päättänyt? Roolin? Mitä ihmettä? Pera todeten samaan syssyyn: ”Olisi huikeaa jos sinä ja Hirvosen Hannu olisitte joukkueenjohtajia.” Päätin etten tuota tuolle nuoruuden lähteestä ainaista energiaa ammentavalle titaanille pettymystä. Kolmen lapsen isänä ja aviopuolisona jouduin tietenkin kysymään ”hallitukselta” luvan. Sen sain, kättä päälle ja hommiin. Päävalmentajan ja muut taustahenkilöt tapasin melkein heti palaverin merkeissä.

Lähdin tutustumaan myös joukkueeseen ja toimintaan. Pojat kokoontuivat Laululavalle kevään ensimmäisiin treeneihin, mukana oli myös muita uusia kasvoja itseni lisäksi. Muistan ainakin Hallikaisen Mikon urheilullisen olemuksen, Matikaisen Allun platinablondiuden…

Tietenkin paikalla oli joskus kentällä näkemiäni pelaajia (en ollut pariin vuoteen Josban peleissä juurikaan käynyt, poislukien juuri alta pois kulunut pelikausi), joita tietenkin urheilullisessa mielessä kunnioitin. Treeneissä tehtiin lihaskuntoa ja koordinaatiota, sekä lopuksi juostiin ylös, alas rinnettä ja kierrettiin puita… Voi mahoton, kun vanhalla miehellä meinasi sydän pysähtyä. Treenien lopussa kysäisin Sorjosen Samilta, jotta saisinko harjoitella kesän edustusjoukkueen mukana, ainakin nämä ulko- ja juoksu/kuntopiiritreenit? Vastaus oli myöntävä, mitäpä tuo humaanisuuden apostoli muutakaan olisi sanonut.

Kevät kului ja alkukesä treeneissä. Mukavaa oli ja porukka tuli tutuksi. Juhannusaattona järjestin vaimoni kanssa ensimmäisen vuotuisen Kylmäojan puolimaratonin, jossa Lomun Henrin, tuon JCVDammen näköisen ja oloisen maaottelijagurun ja humaaniapostoli Sorjosen keitot purivat. Vetelin uuden ennätykseni 21,1 kilometrille. Tulosta en paljasta, mutta vertailun vuoksi heitän, ettei yksikään Joman pelaaja, saatika J. Keskisalokaan, omalla yhteishengenkohottajapuolikkaallakaan (ks. sanomalehti Karjalainen 28.10.2013), kepittänyt.

Kesäkuun lopun testi Lykynlammella oli kyllä rankka. Meidän joukkueemme pärjäsi moniottelussa yllättävän hyvin, vaikka ruotsi-paitainen vanha mies kottikärryviestissä joutuikin päästämään nuoremmat edelleen (Mikko kylläkin tsemppasi hyvin). Porrasjuoksu hirvittävässä helteessä oli masokistisuudessaan hieno juttu. Ja illan sauna Interillä tietenkin äärimukava.

Oma taustani salibandyn parissa on aika ohkainen, pitäen sisällään yliopistosähläystä, ja jonkin sortin alasarjaporukoita. Mutta jalkapallon saralla B-junnujen Lapin piirin hopeamitali lämmittää edelleen sydäntä. Ja eniten se tapa jolla joukkueena pärjää, jos on valmis antamaan kaikkensa ja uhrautumaan yhteisen hyvän puolesta. Futiskentillä olinkin tunnettu periksiantamattomuudesta, hengenluonnista ja järjettömästä asenteesta. Se oli hauskaa ja antoisaa aikaa.

Kesän aikana seuran taustoilta alkoi kuulua huhuja, että monivuotiset sotaratsut, lähinnä Ruokosen Antti, tuo punasydämisyyden kattilatukka, olisi vetäytymässä pikku hiljaa, annettuaan seuralle 25 vuoden aikana varmaan jokaisen hiki-, veri- ja kyyneltipan. Joku ohimennen kysäisi olisinko valmis ottamaan Josba ry:n puheenjohtajan pestin vastaan? Minäkö? Tällä 168 cm:n varrella kannattelemaan koko organisaatiota? Asia jäi vielä onneksi hautumaan – hengähdystauko.

Kausi alkoi pikku hiljaa ja kauden mukanaan tuomat järjestelykommervenkit sun muut saivat myös H. Hirvosen, tuon nallekarhuHermeksen tuuheine viiksineen, kaivautumaan ulos kannonkolosta kuusen juurelta. Hanski alkoi tuttuun ja turvalliseen tapaansa hoitamaan pelireissupolitiikkaa.

Huomasin itseni touhuamasta kotipeleissä aika monen sorttisissa rooleissa, tarkoituksena saada hommat toimimaan, ei niinkään hypellä kenenkään varpaille. Kokonaisuutena koko toiminta alkoi pikkuhiljaa hahmottua tämän jumalattoman suuren pään sisällä…

Niinpä minut 11.10.2013 anno domini, valittiin Josba ry:n puheenjohtajaksi. Urakehitys on ollut huimaa, Saulin palli alkanee jo kohta tutista J. Onnekseni sain ympärilleni asiaan vihkiytyneitä ja innovatiivisia henkilöitä, joiden kanssa vain taivas on rajana.

Tässäkin hommassa mennään samalla periaatteella kuin ennenkin: periksiantamattomuudella, hengenluonnilla ja järjettömän kovalla asenteella.

Lehmossa 28.10.2013

Jari Kurttila, Josba ry:n puheenjohtaja