Haastattelussa Perttu Puska

Kuvat Jari Turunen

http://jat.kuvat.fi/kuvat/SALIBANDY/Miesten+liiga+2012-2013/

Mitä maajoukkueeseen pääsy on sinulta vaatinut?

Maajoukkueeseen pääseminen on vaatinut treenausta treenauksen perään. Joukkueen harjoitukset yksinään eivät millään ainakaan minun kohdallani olisi riittäneet siihen, mitä minulla nyt on. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon viime kesänä jopa kaksi kertaa päivässä harjoittelu, joukkueen harjoitusten lisäksi. Muutamana päivänä viikossa jopa kolmet harjoitukset päivää kohden.

Se, että pääsen harjoittelemaan enemmän, on vaatinut uhrauksia ihan oman elämänkin kannalta. Usein salibandy on mennyt kaiken muun edelle. Johonkin aikaan nuoruudestani minulle tuli postikin melkein Areenalle. Siellä kavereiden kanssa päivät pitkät roikuttiin laukomassa tai muuten vain kikkailemassa ja harjoittelemassa.

Mutta loppujenlopuksi kenestä tahansa pelimiehestä voi tulla vaikka minkä tason pelaaja, kun vain päättä, että tälle annan kaikkeni. Ja juuri se, minun päätös siitä, että tässä hommassa haluan menestyä, on ollut isoin vaatimus. Se pitää sisällään paljon asioita, mutta päätöksen tehtyä, ne asiat joita matkan varrella vaaditaan, eivät tunnukaan niin ylitsepääsemättömiltä.

Millasta työtä sen eteen on tehty?

Viimeaikoina olen miettinyt juuri sitä, mikä ero on esimerkiksi minulla ja joillain muilla pelaajilla, joilla on kaikki potentiaali mihin vain, mutta jostain syystä tulosta ei synny. Olen päätynyt hyvin yksiselitteiseen vastaukseen. Voin kiittää juniorivalmentajiani siitä, että harjoittelu ja motivointi ovat olleet aivan huippuluokkaa. Ensimmäinen ja pitkäaikaisin valmentajani Juha ”Huju” Ojanen otti ohjat käsiinsä ihan alkumetreistä ja valmensi niin fysiikka- kuin lajiharjoituksiakin juuri sen mukaan, miten pitääkin.

Koskaan ei menty harjoittelussa yli, mutta oltiin juuri sillä rasitus- ja vaativuusalueella, kuin pitääkin. Nykyään valitettavasti kaikille ikäryhmille ei riitä asian niin hyvin tuntevaa valmennusta, kuin mitä minä olen saanut.  

Pelaajan oman motivaationkin pitää olla huipussaan, jotta on valmis ottamaan vastaan juuri sen hyödyn treenaamisesta, minkä siitä parhaimmillaan saa.

Eli työ on tehty vaahtosammuttimen kokoisesta asti huolella ja riittävän hyvällä intesiteetillä. Suorastaan ammattimaisesti, vaikka ammattilaisia salibandyn parissa on hyvin vähän. Vieläkin.

Harjoitteletko muuten kuin joukkueen mukana

Harjoittelen. Olen aina harjoitellut. Kuten jo aiemmin totesin, on mielestäni mahdotonta kehittyä huipuksi pelkästään niillä eväillä, mitä joukkue antaa. Töitä minun on aina pitänyt tehdä enemmän. Aamuisin treenaamassa käyminen varsinkin kehittää. Jos ei muuten niin ainakaan ei treenaa omalla mukavuusalueellaan. Olen aina ollut laiska herääjä ja aamutreeneihin meneminen on aina ollut vaikeaa, mutta kummasti ne vain kehittävät, kun paikalle viitsii mennä. Ja sanottakoon nyt, että Joensuussa tähän kehittymiseen annetaan aivan superhyvät mahdollisuudet. Mahdollisuuksista kun ottaa kopin, on kaikki portit auki. Kenellä vain.

Mitä maajoukkuepaikka merkkaa sinulle?

On käsittämättömän suuri kunnia saada pukea maajoukkuepaita päälleen. Se on kiitos hyvin tehdystä työstä kentällä ja sen ulkopuolella. Maajoukkuepaikka merkitsee minulle myös sitä, että töitä on tehtävä vielä kovemmin, niin saa pukea tuon samaisen paidan päälleen useamminkin. Se on ollut tavoitteena jo pikkupojasta lähtien. Sen mukainen merkityskin sillä on.

Millaisia ovat maajoukkueleirit?

Viime kesän molemmat maajoukkueleirit olivat erittäin tiiviiksi aikataulutettuja, koska päiviä leireillä oli vain 3. Molemmat leirit keskittyivät periaatteessa pelkästään itse lajin harjoitteluun. Joukkueen pelitavan mukaista harjoittelua melkein jokaisessa yksittäisessä harjoitteessa. Maajoukkueleireillä oikeastaan aika menee aina treenaten, syöden ja nukkuen. Leirit ovat suhteellisen rankkoja erilaisilla fyysisillä testeillä höystettynä.

Maajoukkueleirit ovat pelaajalle juhlaa. Saa pelata salibandya, ruoka odottaa aina valmiina ja heti aamulla herättyään pääsee pelaamaan uudestaan salibandya.

Mitä odotat tulevalta EFT-turnaukselta.

Lähden itse henkilökohtaisesti aika avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti hakemaan peliaikaa. Odotan kuitenkin tietenkin onnistuvani hyvin. On hienoa päästä näkemään, missä mennään kansainvälisellä tasolla henkilökohtaisesti. Maajoukkuetapahtumista saa aina tärkeää informaatiota itselle siitä, mitä pitää vielä kehittää omassa pelaamisessaan.

Mistä kaikki sai alkunsa sinun pelaajauralla ja mistä se palo tuohon hommaan tulee?

Kaikki on saanut alkunsa veljeni Artun kanssa pelaillessamme katusählyä jo varhain nuoruudessamme. Kuitenkin tovi meni, ennen kuin ihan oikeisiin salibandyharjoituksiin lähdin mukaan. Pelasin jalkapalloa tosissani JiiPeessä ja Jipossa maalivahtina, kunnes kerran tylsistyin tolppien välissä seisomiseen ja vaihdoin pelipaikan kärkeen. Voitin muuten piirin maalikuninkuudenkin kerran tai kaksi… Jalkapallopiireistä tutuksi tullut Ojasen perheen poika Juuso ja isä Juha sittemmin pyysi mukaan Josban harjoituksiin. Harjoituksissa sain ilokseni huomata, että olen ihan kehityskelpoinen yksilö ja päätin mennä harjoituksiin toistamiseenkin. Tässä sitä vielä ollaan.

Vaikea on sanoa mistä palo pelaamiseen tulee. Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että se tulee minusta itsestäni sisältä ja se saa riittää. Riittää enemmän kuin hyvin. Pelaaminen on hauskaa ja se antaa paljon. Itselläni paloa lisää myös halu olla aina paras. On aivan sama mitä teen, missä teen ja miksi teen, haluan vain olla paras.  Se saa jaksamaan päivästä toiseen. Se motivoi.  

Millä tavalla urheiluun panostaminen vaikuttaa muuhun elämään?

Mielestäni urheiluun panostaminen salibandyn osalta ei vaikuta muuhun elämään ainakaan negatiivisessa mielessä ollenkaan. Aamulla 1,5 tuntia hallilla ennen koulua tai töitä menisi kuitenkin kotona nukkuessa ja iltapäivällä kaksi tuntia menisi sohvalla maaten. ainakin nuo 3,5 tuntia käyttää hyödyksi, eikä maadoita itseään sohvaan ja yhä huononevien televisiosarjojen ääreen.

Eli vaikuttaa erittäin paljon ainakin minun elämääni. Positiivisesti.

Oma Esikuva/idoli salibandyssa.

Aiemmin niitä oli paljon ja saattoi vaihdella usein. Ennen arvostin enemmän sitä, miten joku tekee maaleja ja toinen taas syöttää aina lapaan. Nykyään minulle merkitsee pelaajissa enemmän se, millainen hahmo hän on omalle joukkueelleen henkisesti. Ottaa joukkueen reppuselkään sillon, kun pitää. Eikä aina näy maalitilastoissa.. Markus Ketosen merkitys Josballe on ollut vuosien varrella sen verran merkittävä ja upea, että häntä arvostan pelaajana ja ihmisenä ehkä ylitse muiden.  

Vinkkejä juniori pelaajille!

Työn tekoa ei voi ikinä korostaa liikaa, mutta ennemminkin haluaisin nuorille junioreille sanoa, että pitäkää hauskaa ja pelatkaa salibandya siksi, koska se on mukavaa. Kun alkaa olla aika valita salibandyn ja kaiken muun teini-iän mukana tuoneiden asioiden väliltä, on aika miettiä, mitä oikeasti haluaa ja miten haluaa aikansa elämässä käyttää. Aktiiviura on sen verran lyhyt, että jos halua ja paloa riittää, niin antakaa mennä ja heittäytykää mukaan täysillä. Päivästä toiseen ja treenistä toiseen. Älkääkä koskaan olko itse itsenne tiellä matkalla menestykseen.

Tulevaisuuden suunnitelmat ja unelmat salibandyn saralla.

Suunnitelmissani on pelata Josbassa, jos ja kun, ei tarvitse minkään salibandyn ulkopuolisen syyn takia lähteä pois. Joensuussa on kaikki se mitä tarvitsen salibandyn osalta ja muutenkin. Ulkomailla käyminen on varmasti jossain vaiheessa ajankohtaista. Unelmanikin liittyy Josbaan ja kuulostaa siltä, että haluan kokea yhdessä muiden josbalaisten kanssa menestystä. Vielä joku päivä nousta 2000-luvun alun tapaiseen menestykseen. Jäähalli ja 6000 katsojaa!!!