Josban näköinen Josba

Jutun kuvat: Miska Malinen

Uusi kausi on alkamassa ihan pian, vaikka tuntuu, että edellinen kausi loppui vasta hetki sitten. Viime kausi päättyi lopulta onnellisesti, kun säilytimme sarjapaikkamme Salibandyliigassa voitettuamme Sipoolaisen ÅIF:n heidän kotiluolassaan.

Se hetki, kun summeri soi viimeistä kertaa Sipoossa, oli yksi urani kohokohdista. Se oli kaikin puolin helpottava ääni, mutta silti tuntui penkillä istuessani, että en jaksa edes nousta juhlimaan. Kaikkeni olin antanut, kuten joukkueenikin. Mutta kuitenkin mieleenpainuvin hetki tuona päivänä oli, kun Josba-ikoni ja kaikkien aikojen josbalainen Markus Ketonen, päästi muutaman helpotuksen kyyneleen. Siinä asenteessa on jotain, josta pidän hurjasti.

Siinä asenteessa ei ollut mielestäni mitään hienoa, kun muutama pelaaja huusi pelin jälkeen: ”Nyt päästään sitten bussiin hyvillä mielin törpöttelemään.” Väärä asenne. Tai en tiedä, onko se väärä, mutta ei ainakaan se asenne, jolla olisi mitään muita pelejä pelattukaan kuin karsintapelejä.

Mennyt on kuitenkin mennyttä, ja keväällä alkanut uuden rakentaminen saa pian tilaisuuden näyttäytyä isolle yleisölle. Keväästä asti on joukkuetta kasattu ajatuksena koota sellainen joukkue, joka olisi motivoitunut ja valmis likaamaan näppinsä ja pukemaan haalarit ylleen. Enää ei kaivattu ”hienohelmoja”. Ei enää ensimmäistäkään vapaamatkustajaa, joka pelaisi joukkueessa vain, koska on äärimmäisen lahjakas, mutta ei ole valmis tekemään töitä joukkueen eteen. Menettääkö joukkue oikeasti jotain, jos se menettää muutaman maalin, mutta saa tilalle muutaman laukauksen peiton enemmän? Mielestäni ei.

Ilokseni olen saanut huomata, että joukkueen kokoaminen juuri siihen formaattiin, johon keväällä haluttiin joukkue koota, on onnistunut erityisen hyvin. Harjoituksissa on menoa ja meininkiä, ei mitään balettia. Ukkoa lentää, maalit lentävät paikoiltaan ja pallo liikkuu kaverilta toiselle. Hyvä huumori säilyy, vaikka joku naljailee toisen aivan puihin menneestä harhautuksesta tai jostain vastaavasta kömmähdyksestä. Jokainen tekee oman hommansa niin hyvin, että on vara puuttua toisen tekemiseen, tällöin toinen myös ottaa siitä opikseen, ei itseensä.

Viime vuosina Manulle on tullut illallinen, niin kuin olen monesti todennut jo aiemminkin, aivan liian helpolla. Monet pelaajat ovat päässeet pelaamaan ilman suurempia ponnisteluita, jopa ponnistelematta lainkaan, joka on kuin onkin johtanut aina siihen, että suorittamisen taso ei ole ollut riittävää. Edes halu ja tahto eivät ole olleet lähelläkään välttävää tasoa. Se on syönyt joukkuetta liikaa. Nyt mielestäni joukkueessa on erittäin terve kilpailuhenki ja tappelu pelipaikoista.

Vaikka jokaisella valmentajalla on omat Jutilansa, niin silti nämä Jutilatkin joutuvat painamaan päivästä toiseen huipputasolla treeneissä, jotta eivät jää kakkoseksi nelosketjun kavereille. Pidän itse erityisen paljon pelaajasta, josta huokuu tahto ja halu voittaa. Tahto ja halu voittaa, joka kumpuaa sisältä itsestä. Ei vain siksi, että ei halua hävitä, koska koulussa tai töissä joku pääsee sanomaan: ”Hävisitte.” 

Haluankin nostaa nyt esiin yhden nykyisen Josban uuden pelaajan, joka päivästä toiseen pelaa sata lasissa eikä välitä tippaakaan, vaikka vastaan tulisi seinä, vaan menee siitä läpi ja tekee sen vielä hymyssä suin. Ja matkan varrella ehtii jopa kertomaan muutaman hauskan vitsinkin. Aleksi Matikainen on pelaaja, jota kannattaa seurata ensimmäisestä pelistä lähtien ja josta jokaisen juniorin kannattaa ottaa mallia. Aleksi tuli kakkosdivarista suoraan liigan treeneihin, ja minullakin on pää aivan pyörällään. Kaveri juoksee edestä ja takaa ohi ja laittaa pallon pussiin. Ei kumartele, tekee oman hommansa ja auttaa joukkuekaveria. Mielestäni ”Allussa” henkilöityy koko se paketti, jonkalaisessa joukkueessa haluan pelata, ja jollainen joukkueemme juuri nyt on. Joukkue, joka pukee taitojen ja taktiikan ylle haalarit. Haalarit, jotka vaaditaan, jotta voi voittaa. 

Työn määrä on vakio. Ja niin kuin jokainen tietää, voittoa ei tule, jos antaa sattumalle tilaisuuden. Ja sattumalta tilaisuuden voi viedä pois vain tekemällä töitä, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. On myös sanottava samaan hengenvetoon, että minä en pärjäisi taidoillani tai lahjoillani näin hyvin, mutta pärjään, koska minä haluan ja tahdon. En mielestäni ole taitopelaaja, vaan tahtopelaaja. Useimmiten en tee maalia taidolla, en juuri koskaan. Teen sen tahdolla ja halulla. Haluan voittaa, haluan auttaa joukkuetta voittamaan, haluan tehdä maalin. Haluan auttaa joukkuekaveriani tekemään maalin, en halua syöttöpistettä, vaan joukkueelle maalin ja mahdollisuuden voittaa. Haluan siis ottaa pelissä vastaan mieluummin yhden mustelman, joka pelastaa maalin omassa päässä, kuin tehdä itse maalin, joka ei merkkaa mitään. Se on halua voittaa. Se halu paistaa joukkueemme pelaajien silmissä ja tekemisessä niin treeneissä kuin kentällä. 

Perjantaina 20.9.2013 klo 18.00 alkaen nähdään kentällä siis aivan varmasti halukas ja himokas Josban joukkue, joka haluaa ja tahtoo voittaa jokaisen yksittäisenkin kamppailun yksittäisestä tilanteesta. Kentälle astelevat pelaajat, jotka eivät jätä toista punapaitaista pulaan, olipa tilanne mikä tahansa ja pelaajat, jotka kantaa punaista paitaa samanlaisella ylpeydellä, kuin Josba Legends joukkueen jäsenet. Tuosta tapahtumasta vielä hurjan iso hatunnosto Miikka Hulmille, joka kertoi minulle ideastaan, pikkupoikamaista intoa huokuen. Oli veret seisauttava kokemus olla samalla rivillä juuri niiden pelaajien kanssa, joiden ansiosta on joskus salibandyn aloittanut, joita on ihaillut ja jotka ovat aloittaneet Josban upean taipaleen salibandyn historiassa. Kiitokset myös jokaiselle Legendajoukkueen pelaajalle, joka oli paikalla. Nykypelaajakin tuntee itsensä varsin pieneksi, mutta olennaiseksi osaksi salibandyperhettä. 

Tervetuloa katsomoon jokainen, joka haluaa kokea samanlaista salibandyhuumaa, kuin 2000-luvun alussa. Te katsojat olette isossa roolissa. Löytäkää tienne katsomoon ja antakaa tuki Joensuulaiselle salibandylle. Ehkä saamme katsomoon Iso-Jii tyylisen faniporukan kannattamaan vaikka Tohmiksen omaa Allua! Mene ja tiedä.

”Pelaaja joka muistaa vaatia itseltään yhtä paljon, kuin vaatii joukkuekavereiltaan, vaatii tarpeeksi.” 

Mukavaa syksyä ja nähdään hallilla.

 - Perttu Puska # 9